
Saunalahden asiakas on pistänyt merkille, että lähes kaikki puheliittymän muutokset ohjataan tekemään OmaSaunalahti -verkkopalvelussa. Palvelussa voi ostaa tai irtisanoa lisäpalveluita. Netissä voi myös helposti päivittää vanhaa tai ostaa uuden liittymän. Liittymän irtisanominen ei kuitenkaan onnistu.
Toistaiseksi Elisan ja Saunalahden liittymät voi irtisanoa joko myymälässä tai soittamalla asiakaspalveluun. Asiakkaan kanssa on hyvä keskustella ennen irtisanomista, kertoo Elisan osastopäällikkö Annukka Matilainen.
- Asiakkaan tulee ymmärtää, mitä hän on irtisanomassa. Usein halutaan säilyttää vanha, tuttu puhelinnumero, kun siirrytään toiselle operaattorille. Numeron siirtoa ei voi tehdä, jos liittymäsopimus on irtisanottu.
Elisa kehittää tulevaisuudessa itsepalvelujaan siten, että sekä Saunalahden että Elisan palvelut siirretään yhteen OmaElisa-itsepalveluun. Myös irtisanominen helpottuu.
- Liittymän voi irtisanoa itsepalvelussa ehkä vuoden vaihteessa, kunhan olemme varmistuneet, ettei asiakkaalle jäisi mikään epäselväksi.
Tutustu myös:
Kilpailu- ja kuluttajavirasto: Liittymäsopimuksen kesto ja irtisanominen
Miksi Aamulehden irtisanomisesta on tehty niin vaikeaa?
Määräaikainen sopimus sitoo jopa haudan taakse
Laajakaistan pitkä irtisanomisaika
Toimittaja: Pyry Sarkiola